Viha. Ihmeellinen tunne. Siis viha on niin mahtavan kiehtovan vahva tunne! Voimakas..Voimakkain. Se viha on niinkuin joku olio, joka vaan myllää tuolla sisälläs jos sitä ei päästä ulos. Se vaan on ja on ja kasvaa koko ajan suuremmaks, sitä vähän niinku ruokitaan. Ei ehkä ruoalla, mutta jollain..
Jos jotain joskus olen oppinut, niin sen että tunteet pitäs päästää ulos ja sanoa ääneen kaikki, kaikki mitä tuntee. Ihminenhän ei voi tunteilleen mitään, eikä niitä pitäs siinä tapauksessa hävetä tai pelätä! Joskus kun joku ihminen suututtaa, viha joka sisällä myllää, rupee näyttään merkkejään. Sydän hakkaa hullun lailla, kädet tärisee ja hengitys tihenee. Sanoja meinaa tulla suusta niin paljon, että jos ne päästäis ulos, vois tulla pahaa jälkeä. Mutta se viha ei tule, se jää sisälle. Ne sanat ei tuu, nekin jää sisälle. Ja kaikki epämielyttävä on taas nieltävä…pakko vaan taas yrittää rauhottua ja olla mieliksi muille.
Siis tämä nyky-yhteiskuntahan on ihan täys floppi. Surkeena ei saa olla, sun on oltava iloinen ja reipas ihminen, niin kelpaat tälle maailmalle. Kaikki ihailee sua. Huonoja päiviä ei voi olla, kiellettyä. Miksihän se on niin, miksi se on mennyt niin ja millon? Onkohan se aina ollu..vaikee sanoa kun on nähnyt tätä elämää vasta 19 vuotta. Mietin lähes päivittäin, että kuvittelenko vaan vai onko tämä maailma oikeestiki menossa ”huonompaan” suuntaan?! Sillon kun oli pieni niin moni asia oli toisin. Ei maailmassa ollu sillon niin paljon pahaa kuin nyt. Ei sillon höyrytty ilmastonmuutoksesta tai maailmalopusta. Elämä vaan oli ja meni omalla painollaan. Ihmiset oli syvällisiä ja lapset oli lapsia pitkään! Ehkä se voi olla, että nyt vasta on viime vuosina ruvennu ymmärtämään ja näkemään asioita vähän eri kantista. SILTI, edelleenkin mun mielestä moni asia vois olla niinkuin ennen.
Lapset ja eläimet on niin autattoman tietämättömiä kaikesta pahasta. Niillä on koko ajan joku, joka huolehtii ja välittää. Kattoo niien perään. Suojelee niitä. Silti ne on tosi fiksuja, ne vaistoaa, ne tietää millon joku asia on huonosti. Se on itse asiassa aika pelottavaa, kun sen kokee..Eikö joskus oo puhuttuki että koirilla on joku ylimääränen aisti. Esim. tsunami kun tuli niin eläimet oli juossu pakoon sitä jo ennen ku sitä oli tyyliin edes näkynyt..
Kaikesta huolimatta, pitäs olla tosi iloinen, että on suotu elämä jota elää, aina on jotain opittavaa.
